Koska todennäköisesti vaiheilet lukuisten eri tienaamisvaihtoehtojen välillä, nyt on syytä pysähtyä pohtimaan, mikä on se metodi johon voit panostaa edes muutaman tunnin viikossa. Mikäli pystyt panostamaan muutaman tunnin päivässä, olet jo voittaja. Varsinkaan alkuvaiheessa ei kannata lähteä kymmeniin eri järjestelmiin ja kokeilla vähän kaikkea vaan keskittyä yhteen.
Tienaakotona-sivusto on kartoittanut satoja erilaisia metodeja ja e-kirjoja aiheesta on kertynyt varastoon satoja megoja. Koska ei ole mitään yhtä kaikille soveltuvaa kikkaa (toisin kuten ehkä rahaa nopeasti netistä -sivustot antavat ymmärtää), teemme mieluusti kartoituksen ja suosittelemme muutamaa, joista voit poimia sinulle sopivan käyttöösi.
Tienaaminen on toki muutakin kuin tulojen lisäämistä. Yhtälailla se on menojen minimoimista. Pelkästään siinä miten käytät rahasi perustarpeisiin, määrittää käytössä olevien eurojen määrää. Aivan aluksi kun on lähdettävä turhuuksien karsimisesta, joita sitten voi asteittain palauttaa mukaan kuvaan sitä mukaa kun tienestit nousevat. Oheinen podcast kertoo miten nettitienaamiseen pääsee alkuun ja mitä välineitä olisi hyvä ottaa käyttöön. Aiheesta kertoo myös Jari Sarasvuon podcast.
Mikäli epäilet toimiiko nämä kikat, voimme näyttää tämän ihan numeroina. Koska screenshotteja voi tehdä kuka vaan ja yhtä hyvin väärentää näitä tuloksia, olen valmis näyttämään kaikille, jotka ovat asian suhteen epäuskoisia tilastoja todellisista tuloista, joihin kuka tahansa pääsee melko pienellä vaivalla. Kaikille, jotka ottavat yhteyttä, näytän tilastot sekä menetelmän miten tähän päästiin.
Alkuneuvonta on maksutonta, sillä ensimmäisenä en käy lompakollasi, sillä luotan siihen, että kun näytän jotain, jossa onnistut, olet valmis maksamaan jatkosparrauksesta.
Toki suosittelen ostamaan laajempia tietopaketteja sekä tulemaan kursseille, sillä näin saat huomattavasti tukevamman lähdön nettitienaamiselle.
Kuten kirjoitusten aikaleimasta voi nähdä, päivitämme tätä sivustoa säännöllisesti ja näin tulemme tekemään jatkossakin osoittaaksemme, että emme ole häviämässä mihinkään. Ja miksi katoasimmekaan — meille on kunnia pitää googlen hakusivun ykkössijaa ja se ei tule vain nojaamalla taaksepäin ja toivomalla että sivusto kerää kävijöitä. Me kun emme väitä, että tämä tulee tekemättä mitään, mutta toisaalta haluamme muistuttaa, ettei kyse ole mistään vaikeista asioista. Pääsääntöisesti tulokset seuraavat tekemistä, joka puolestaan seuraa harjoittelun tasoa. Tämä pätee myös urheilussa ja vaikka taiteen tekemisessä. Alku saattaa olla takkuista ja tikkuista, mutta jo puolen vuoden kohdalla tehty työ kantaa hedelmää. Tästä olen valmis lyömään vaikka kanssasi vetoa.