‭045 312 4744‬ info@tienaakotona.info

Päätin seurata kahden ammattilaisen polkua (suoramarkkinointiguru Timo Jäppinen ja huomiotalousnero Jari Sarasvuo) ja ryhtyä kirjoittamana VÄHINTÄÄN KOLME KERTAA VIIKOSSA !

Jos tahti siis tuntuu turhan kiivalta, niin aina voit erota listalta tai vaikka laittaa filttereihin. Jos kuitenkin liityit listalle kuullaksesi rahansäästövinkeistä, tienauskeinoista tai esim. menestyksen jalostamisesta omassa elämässä, tulet toivottavasti viihtymään.

Olen pannut merkille, että nimen omaan asioiden viihteellistäminen tuntuu myyvän yhä enemmän. Tieteen popularisointi on ollut käynnissä jo hyvän tovin ja Shark Tankia kin on veivattu jo melkein kymmenen vuotta.

Olen sortunut aikasemmin mahdollisesti liian asiapitoiseen neuvontaan, vaikka kahta pistettä vajaa Laudaturin äikällä kyllä pitäs proosampaakin irrota. Tällä tiellä ollaan ja mikään ei ole tärkeämpää kuin reflektointi teidän kanssanne — kommentit suuntaan ja toiseen ovat enemmän kuin tervetulleita.

Yhtä suurella kiinnostuksella sinunkin olisi hyvä suhtautua heihin, jotka kohta alkavat tuoda roposia tilillesi. Olit sitten pyörittämässä valmista systeemiä, keräämässä blogillesi/sometililliesi yleisöä tai ylläpitämässä verkkokauppaa, asiakkaiden/kävijöiden kommenttien aktiivinen pyytäminen ja huomioiminen on niin oleellinen osa aitoa kehitystä, että tee nyt heti reality check — pyydätkö aktiivisesti palautetta kävijöiltäsi/asiakkailta JA johtaako se toimenpiteisiin toiminnassasi?

Jos et, voit kysyä minulta neuvoa miten tämä kannattaa toteuttaa vaivattomasti sekä palautteen antajan, että sen käsittelijän toimesta, jotta siitä ei tule yhtä unohtunutta resurssia kun lounasravintoloiden palautteeantolaatikot. Vaikka oikeastaan sitäkin tärkempää on ne joiden kanssa teet tätä työtä: Employees first, customers second Kuten sanoi Vineet Nayar

Mutta se mitä et mittaa sitä et voi kehittää, joten onhan sinulla muuten edes Google Analytics asennettuna sivullesi? Meiltä toki saat palveluna tämän, mikäli sinulta ei löydy innostusta sen asentamiseen. Toinen asia tietenkin miten tämä kerrytetty data hyödyttää sinua niin, että osaat kääntää sen omaksi eduksesi arjessa. Arvasit oikein — olemme täällä auttamassa sinua!

Meitä yhdistää eräs asia. Olemme molemmat olleet tilanteessa, jossa nykyinen tulovirta ei ole tyydyttävä ja halu tehdä sitä suhteellisen vaivattomasti läppärillä. Jano löytää jokin YKSI JA TOIMIVA keino ja saada se mieluusti nopeasti tuottamaan.

Selasin vuonna 2015 tarjontaa ja suurin osa vastaantulevista suomalaisista tienaa kotona -sivuista perustui joko kyselyiden täyttämiseen (pahoillani, että tämänkin sivun arkistoissa saatan neuvoa sinuakin niiden äärelle – eivät ne tuottamattomia ole, mutta tuntipalkka ei silti ole mikään päätähuimaava) tai sitten.. lukuisia pokerinpeluuseen kannustavia tai mainosklikkauksiin jne. Nämä tuli testattua läpi ihan jo puhtaasti viihdytystarkoituksissa.

Valitettavasti eteentulevissa sivustoissa ei pureuduttu menestymiseen laaja-alaisesti, vaan ne olivat kerätty pitkälti jonkin yhden affiliate-teeman ympärille eikä sivuston tekijää selvästi kiinnostanut kävijöiden tienaa kotona -ongelmat.

Päädyin siis ratkaisuun, jossa jokaiselle tehdään tarvittaessa oma tienaamisprofiili ja yksilöllinen polku, minkä vuoksi olen valmis varaamaan sinullekin tällaisen kartoitusajan kalenteristani (vaikka työkalu ehdottaa vaikka mitä päivää, valitettavasti tiistait ja torstait ovat ainoat tälle toiminnalle varatut päivät).

Ai niin.. jos sä nyt kävit asentamassa sen Google Analyticsin niin laita linkkeihin jotka haluat yksilöidä raportoida tällä työkalulla “seurantahännät”

Miten näitä seurantahäntiä käytetään ja miten niillä optimoidaan kampanjoita? Tähän ja moniin muihin kysymyksiin olen valmis vastaamaan webinaarissa, josta kerron ensi kerralla.

Eikä huolta — tämä koulutuslinja on maksuton hamaan tulevaisuuteen saakka. Ai miksi? No koska osa teistä haluaa kuitenkin lähteä panostamaan tähän touhuun sillä vakavuudella, että haluaa ottaa yksityisopetusta.

Miksi minun kannattaisi sitten lukea näitä kirjeitä tai osallistua koulutukseen? Enkö voisi vaan etsiä netistä tietoa ja edetä omatoimisesti? Ehdottomasti kannatan kaikenlaisen tiedonhankinnan, mutta jos olet kyllästynyt aina vaan etsimään jotain punaista lankaa nettitienaamisessa, niin tässä helppo ja valmis koulutuslinja, jonka neuvoilla saavutat vaivattomasti extratonnin joka kuukausi (3-12kk aloittamisesta, riippuen omasta aktiivisuudesta). Jos taas pystyt käyttämään tekemiseen/opiskeluun normaalia työpäivää vastaavan ajan päivittäin, tienaamistaso asettuu helposti tuhansiin euroihin. kuukaudessa.

Ai et usko? No ei varmaan ainakaan kannata kokeilla 😀

Tervetuloa mukaan JA nämä kirjoitukset eivät välttämättä aina ole yhtä runsassanaisia. Tai sitten ovat. Minulla lienee vapaus valita milloin noudatan long text-strategiaa ja milloin päädyn antamaan lyhyen ja yksinkertaisen päivän suosituksen.

Hei se tärkein juttu. Ota tämä tienaaminen kuitenkin sen verran vakavasti, että laita itsellesi viikottain kalenterimerkintä ja lue vaikka tuon tienaamistunnin aikana näitä kirjoituksia ja näissä esiintyvää oheismateriaalia sekä tee harjoituksia. Tulen avaamaan myös chat-tuen lähi tulevaisuudessa!

 

Parasta tätä hetkeä!

P.S.  Eniten saat vinkkejä kun liityt spostilistalle — vain osa näistä julkaistaan tämän nettisivun puolella.